Juntu

Käytän työssäni jatkuvasti erilaisia avoimia oppimisresursseja, avoimen koodin ohjelmistoja, tietopankkeja, arkistoja. Oikeastaan suhtaudun koko nettiin kuin avoimeen oppimisresurssiin ja tulen varmasti polkeneeksi tekijänoikeuksia vaikka nojaankin sitaattioikeuteen ja fair usageen. Käytän päivittäin työssäni Googlen kuvahakua etsiessäni taidekuvia, mainoskuvia, lehtikuvia jne. oppituntieni materiaaliksi.

Kuvien tekeminen ja julkaiseminen verkossa on yhtä helppoa ja jokapäiväistä kuin hengittäminen: teen kuvia, olen siis olemassa, katsokaa minua. Kuvantekijät piirtävät oekakeissa (http://piirtolaudat.kupoli.net/) teoksia muiden kommentoitaviksi ja piirtävät kuvia myös yhteistyönä. Nettiyhteisöissä ja blogeissa valokuvia, sarjakuvia ja piirroksia julkaistaan ja kokeneemmat kuvantekijät antavat vinkkejä aloittelijoille. Oppimista siis tapahtuu, vaikka kukaan ei mitään virallisia, akateemisia oppiarvoja saakaan, mahtaako kukaan niitä kaivatakaan.  Perustaidot karttuvat kun tekee ja näkee toisten tekevän ja keskustelee työstään muiden tekijöitten kanssa.

Kuvista on tullut pikselipölyä joka monistuu, muuntuu, kertautuu ja kasautuu. Kuvia katsotaan lähes taukoamatta. Miksi kuvien näkemistä opetetaan niin vähän? Ja miksi nuo esimerkkiprojektit muistuttavat kaikki toisiaan: luokitellaan powerpointit oppiaineittain. Tiedon rakentelu on power pointti. Ja ei, en jaksanut kahlata niitä kaikkia läpi. Oliko siellä joku kivakin?

Kategoria: Luokittelematon.

Kategoria: Luokittelematon.